Home » Konsultti kemian ja kestävän kehityksen tehtäviin

kestävän kehityksen

Konsultti kemian ja kestävän kehityksen tehtäviin

Hallitsetko haastavat kemikaalivaatimukset ja kestävän kehityksen? Haemme kokenutta asiantuntijaa vaativiin toimeksiantoihin ja jäseneksi monipuoliseen konsulttitiimiimme. Asiakkaitamme ovat niin maailman suurimmat yritykset kuin pienemmätkin organisaatiot Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Kaliforniassa.

 

Tarjoamme

  • näköalapaikan kansainvälistyvässä yrityksessä, joka on tiennäyttäjä kestävän kehityksen palvelujen tuotteistuksessa, automatisoinnissa ja tekoälyssä
  • mielenkiintoisia, monipuolisia ja haastavia asiantuntijatehtäviä nopeasti kehittyvällä alalla
  • mahdollisuuden kehittää eturivin asiantuntijana koko alaa ja konsultointitiimimme toimintaa kohti yhä kansainvälisempiä toimeksiantoja
  • nuorekkaan, kansainvälisyyteen ja teknologiaan suuntautuneen työyhteisön
  • työpaikan hyvien yhteyksien päässä Helsingin Kampissa.

 

Edellytämme

  • korkeakoulututkintoa kemian, ekotoksikologian tai ympäristökemian alalta (tai muulta vastaavalta alalta)
  • EU:n sekä kansallisen tason kemikaalilainsäädännön tuntemusta
  • vähintään neljän vuoden kokemusta asiantuntijatyöstä
  • kykyä suoriutua vaivatta vaativista tehtävistä suomeksi ja englanniksi
  • vuorovaikutustaitoja ja energisyyttä
  • palvelu- ja myyntihenkisyyttä.

 

Arvostamme

  • biosidi- ja ympäristölainsäädännön tuntemusta
  • kokemusta esimerkiksi REACH-rekisteröinneistä, biosidivalmistelupien valmistelusta, kemikaalien riskinarvioinnista, mallintamisesta ja työturvallisuusasioista
  • kokemusta kemikaalien ympäristövaikutuksien arvioinnista, esim. perustilaselvityksistä
  • kokemusta kiertotalouden kysymyksiin liittyvistä toimeksiannoista
  • kokemusta esiintymisestä ja kouluttamisesta
  • poikkitieteellistä taustaa
  • menestystä korkeakouluopinnoissa
  • kielitaitoa ja etenkin kykyä suoriutua työtehtävistä ruotsiksi.

 

Työsuhde alkaa mahdollisimman pian. Työsuhde on vakituinen. Palkka määräytyy kokemuksen mukaan.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi sekä työ-, korkeakoulu- ja ylioppilastodistuksesi hakemuksen liitteinä mahdollisimman pian ja viimeistään 30.4.2019 osoitteeseen: rekry@ecobio.fi.

Konsultointipalveluiden johtaja Pia Välitalo vastaa puheluihin 24.4. klo 10-11, puh 020 756 9453. Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse pia.valitalo@ecobio.fi.

____________________________________________________

Ecobio Oy tarjoaa kestävän kehityksen asiantuntijapalveluja ja Ecobio Manager -pilvipalvelua elinkeinoelämälle ja julkiselle sektorille. Olemme Pohjoismaiden vanhin ympäristöjohtamiseen ja kestävän kehityksen palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys.  Olemme alamme edelläkävijä. Meidät on palkittu kahdesti innovatiivisuudestamme. Olemme toteuttaneet menestyksellä monia vaativien asiakkaiden uutuushankkeita jo vuodesta 1989 lähtien.

Lisätietoa Ecobiosta osoitteessa www.ecobio.fi ja Ecobio Manager -pilvipalvelusta osoitteessa www.ecobiomanager.com.