Home » Ecobio Manager » Sivu 2

Kategoria: Ecobio Manager

Kahdeksan erityistä huolta aiheuttavaa ainetta lisätty kandidaattilistalle

Kahdeksan erityistä huolta aiheuttavaa ainetta lisätty kandidaattilistalle

Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) on laajentanut REACH-asetuksen (EY) 1907/2006 luvanvaraisten aineiden kandidaattilistaa kahdeksalla uudella aineella 8.7.2021. Aineet, joilla saattaa olla vakavia ja usein peruuttamattomia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön, voidaan määrittää erityistä huolta aiheuttaviksi aineiksi (SVHC-aineiksi). SVHC-aineita on tämän päivityksen jälkeen kandidaattilistalla 219.

Lisättyjä aineita käytetään mm. kosmetiikassa, tuoksutuotteissa, kumeissa, tekstiileissä, liuottimissa palonsuoja-aineina tai muovituotteiden valmistuksessa. Suurin osa näistä aineista on lisätty kandidaattilistalle niiden ihmisen terveydelle vaarallisten vaikutusten takia.

Kandidaattilistalle lisätyt aineet

Kandidaattilistalle lisätyt aineet

SVHC-aineita koskevat velvoitteet

Yrityksille aiheutuu velvoitteita, jos kandidaattilistalla olevaa SVHC-ainetta käytetään sellaisenaan, seoksessa tai esineessä yli 0,1 % pitoisuudessa. Velvoitteita ovat:

  • käyttöturvallisuustiedotteen toimittaminen SVHC-aineista tai niitä sisältävistä seoksista
  • ilmoittaminen Euroopan kemikaalivirastolle esineen sisältämistä SVHC-aineista
  • tiedottaminen asiakkaalle esineen sisältämistä SVHC-aineista turvallisen käytön mahdollistamiseksi
  • tietojen toimittaminen ECHA:n SCIP-tietokantaan SVHC-aineita sisältävistä esineistä

Yritysten, jotka tuovat, tuottavat, myyvät tai käyttävät näitä aineita tai niitä sisältäviä seoksia tai esineitä (komponentteja, materiaaleja), tulisi seurata SVHC-ehdokasluetteloon säännöllisesti lisättäviä aineita. Samalla on suositeltavaa etsiä kandidaattilistan aineille korvaavia aineita. Kandidaattilistan aineet ovat ehdokkaina luvanvaraisten aineiden luetteloon. Kun aineet on lisätty luvanvaraisten aineiden luetteloon, teollisuuden on joko lopetettava käyttö tai haettava lupaa aineen käytön jatkamiseen luettelossa mainitun lopetuspäivän jälkeen.

Tarvitsetteko apua kemikaalien hallinnassa?

Ecobion REACH-vaatimuksia tuntevat kemistit ja tuotetietoihin perehtyneet asiantuntijat auttavat yritystäsi ainerajoituksiin liittyvissä selvityksissä sekä SCIP-vaatimusten täyttämisessä. Voit ladata SCIP-whitepaperimme tästä. Löydät kaikki julkaisumme täältä.

Ecobio Manager -palvelumme helpottaa kemikaalien hallintaa ja antaa pysyvän avun toimittajatiedon hallintaan ja esineiden sisältämien aineiden hallitsemiseen toimitusketjussa. Ohjelmistomme tunnistaa ajantasaisten ainerajoituslistojen perusteella aineet, joihin liittyy kemikaalilainsäädännön velvoitteita.

Ota yhteyttä!

Yhteystiedot: info@ecobio.fi


Teksti: Mikael Hirn

Kuva: Shutterstock

Lähteet:

ECHA: Candidate List updated with eight hazardous chemicals.

TUKES: Erityistä huolta aiheuttavat aineet (SVHC).

Suomi on kestävän kehityksen ykkönen ja toiseksi paras digitalisaation hyödyntämisessä

Suomi on kestävän kehityksen ykkönen ja toiseksi paras digitalisaation hyödyntämisessä

Suomessa kestävän kehityksen tavoitteet on saavutettu muun muassa puhtaassa energiantuotannossa ja vesihuollossa

Suomi on YK:n vertailun mukaan ensimmäistä kertaa kestävän kehityksen ykkönen. Aiemminkin Suomen sijoitus kestävän kehityksen raportissa on ollut kärkikolmikossa. Toiseksi sijoittui Ruotsi ja kolmanneksi Tanska. Raportissa 17 ensimmäistä maata oli Euroopasta. YK:n kestävän kehityksen raportti 2021 käy läpi kaikkien YK:n jäsenvaltioiden kestävän kehityksen tavoitteiden indeksit sekä hahmottaa COVID-19 vaikutukset lyhyellä aikavälillä ja esittelee miten kestävän kehityksen tavoitteet voivat auttaa palautumisessa.

YK:n jäsenmaat sopivat vuonna 2015 kestävän kehityksen toimintaohjelmasta ja tavoitteista Agenda 2030 -ohjelmassa, jonka toteutumista nyt julkaistussa vertailussa on selvitetty. Raportin mukaan Suomi on saavuttanut tai on lähellä saavuttaa asetetut kestävän kehityksen tavoitteet. Suomessa tavoitteet ovat täyttyneet tai lähellä täyttymistä muun muassa köyhyyden poistamisessa, koulutuksessa, terveydessä, ympäristönsuojelussa, eriarvoisuuden vähentämisessä, vesihuollossa ja puhtaassa energiantuotannossa. Suomen suurimmat haasteet liittyivät ilmastonmuutoksen torjuntaan, vastuulliseen kulutukseen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun.

Digitalisaation vaikutukset suomalaisiin yrityksiin on paranemassa

Suomi on Etlatiedon Digibarometrin mukaan toiseksi paras digitalisaation hyödyntämisessä. Vuosittain toteuttaman barometrin mukaan Suomi osaa parhaiten hyödyntää digitalisuutta julkisella sektorilla verraten 22 maahan. Barometri mittaa digitaalisuuden hyödyntämistä eri maissa kolmella eri tasolla ja sektorilla. Digibarometri kertoo kansakunnan digitaalisen asennon sekä siinä tapahtuneet muutokset, myös suhteessa muihin maihin. Ensimmäiseksi sijoittui Tanska ja kolmanneksi Ruotsi. Suomi oli vertailun ykkössijalla vuonna 2016.

Vertailun erityisteemana oli tänä vuonna verkkokauppa, jossa Suomen menestykselle jää tilaa. Ongelma ei ole siinä, etteikö verkkokauppa Suomessa kehittyisi, vaan ennemminkin siinä, että monin paikoin muualla kehitys on ollut nopeampaa. Laajemmin, erityisesti pandemianäkökulmasta ajateltuna, verkkokauppa ja verkkokauppasovellukset tulisi nähdä osana yritysten riskienhallinnan portfoliota. Vuoden 2021 tuloksista on havaittavissa, että digitalisaation vaikutukset suomalaisiin yrityksiin ovat paranemassa, kansalaisten vertailussa ollaan tasaisesti kärkikastissa ja julkisen sektorin vertailussa Suomi on ensimmäistä kertaa kärjessä.

Ecobio on sekä kestävän kehityksen että digitalisaation ammattilainen

Me Ecobiolla olemme yrityksien kestävän kehityksen digitalisoimiseen erikoistunut uuden sukupolven liikekumppani. Ympäristöasiantuntijamme tarjoavat kestävän kehityksen konsultointipalveluja sekä edistyksellistä kestävän kehityksen digitaalista ratkaisua SaaS-palveluna.

Luonto on ainutlaatuinen ja mittaamattoman arvokas. Toimimme luonnon monimuotoisuuden, luonnonvarojen kestävän käytön, puhtaan elinympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Asiantuntemuksemme on aina lähellä sinua. Taitava, syvällinen, luotettava ja kokenut tiimimme ratkoo monitahoisia haasteitanne.

Lue lisää kestävän kehityksen palveluistamme täältä ja digitaalisesta ratkaisustamme täältä.


Teksti: Emma Björkqvist

Kuva: Shutterstock

Lähteet:

Etla – Digibarometri 2021: Vuosikymmenen verkkokauppaa ja alustataloutta

Helsingin Sanomat –  Suomi on kestävän kehityksen ykkönen, mutta pandemia keskeytti hyvän suuntauksen maailmassa (15.6.2021)

Helsingin Sanomat – Suomi jää kärkimaiden jälkeen verkkokaupan kehityksessä ja kansalaisten digitaidoissa (16.6.2021)

Sustainable Development Report 2021

YLE – YK:n tuore vertailu: Suomi on kestävässä kehityksessä maailman paras maa (14.6.2021)

EU-taksonomia pähkinänkuoressa

EU-taksonomia pähkinänkuoressa

EU-taksonomia on osa EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa (Green Deal), jonka tarkoituksena on edistää unionin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. EU-taksonomia vaatii yrityksiä luokittelemaan ympäristön kannalta kestävät toiminnot ja investoinnit. EU-taksonomian tavoite on saada rahoitusmarkkinat suuntaamaan investointeja ympäristön kannalta kestävämpiin ratkaisuihin.  

EU-taksonomia astui voimaan vuonna 2020. Koska taksonomia-asetus ja velvoitteet sekä luokittelujärjestelmä ja raportointi kehittyvät jatkuvasti, mahdolliset vaikutukset sinun liiketoiminnallesi voivat muuttua vuosittain.   

EU-taksonomia – usein kysytyt kysymykset

Mitä?

EU-taksonomia on kestävän taloudellisen toiminnan luokittelujärjestelmä, jossa on listattu ilmasto- ja ympäristötavoitteita merkittävästi edistäviä taloudellisia toimia ja niiden arviointikriteerejä. Käytännössä EU-taksonomia on taksonomia-asetukseen perustuva vastuullisuustyökalu, jonka avulla yritykset voivat suunnitella toimintaansa vihreään siirtymään valmistautumisessa ja mahdollistaa rahoituksen saamisen siirryttäessä vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen talouteen.

EU-taksonomia kehittyy vaiheittain lisäten yritysten avoimuutta kestävyystietojen julkistamisessa. Perinteisen talousraportoinnin lisäksi kestävyystietojen raportointi on nyt olennainen osa yritysten vuosittaista raportointia.

Kenelle?

EU:n taksonomia-asetusta on sovellettu rahoitusmarkkinatoimijoiden lisäksi suuriin yrityksiin,jotka ovat julkaisseet vuosittain NFRD:n (Non-Financial Reporting Directive) mukaisesti muita kuin taloudellisia tietoja koskevan selvityksen osana vuosikertomustaan.  Jatkossa EU-taksonomian raportoinnin piiriin kuuluu myös suuri joukko muita yrityksiä kestävyysraportointidirektiivi CSRD:n ((Corporate Sustainability Reporting Directive) vuoksi. 

Miten?

Yritysten tulee tunnistaa omista toiminnoistaan ne taloudelliset toiminnat, jotka voidaan luokitella EU-taksonomian mukaisesti kestäväksi merkittävän edistämisen kriteerien kautta (substantial contribution), sekä identifioida kukin toiminta merkittävän haitan välttämisen periaatteiden mukaisesti (do-no-significant-harm).   

Yrityksen toiminta voi olla kestävää vain, jos se ei samalla aiheuta haittaa muille ympäristötavoitteille tai ihmisoikeuksille. Yritysten on raportoitava vuosittain siitä, kuinka suuri osa yrityksen toiminnasta on EU-taksonomia kelpoista ja sen ilmasto- ja ympäristötavoitteiden mukaista ja julkaistava EU-taksonomian vaatimat tunnusluvut.   

Suuret listatut yritykset julkaisevat jo nykyisin muita kuin taloudellisia tietoja koskevan selvityksen, mutta nämä yrityksen toiminnan ja vaikutusten kannalta merkitykselliset kestävyystiedot ovat helposti hukkuneet yritysten vuosittain julkaisemien raporttien pinoon, ellei niitä ole osannut erikseen etsiä. CSRD:n myötä puhutaan selkeästi yritysten kestävyysraportoinnista. 

Milloin?

Taksonomia-asetusta ja sen ilmastotavoitteiden teknistä kriteeristöä alettiin soveltaa 1.1.2022, josta alkaen raportoinnin piirissä olevien yritysten tulee vuosittain julkistaa kestävien toimintojen osuus sen liikevaihdosta, pääomamenoista ja toimintakuluista.   

Yritysten on arvioitava vuodesta 2023 alkaen taloudellisten toimintojensa kestävyyttä EU-taksonomian ilmastotavoitteita koskevan tiukan kriteeristön mukaisesti. Vuodesta 2024 lähtien on otettava lisäksi huomioon muut ympäristötavoitteet ja niitä koskeva arviointikriteeristö, jonka EU-komissio julkaisi kesäkuussa 2023. 

Taksonomian mukaiseen kestävän toiminnan luokitteluun ja raportointiin kannattaa varautua ajoissa, sillä kokonaisuus ja kaikkien vaatimusten noudattaminen on aikaa vievä prosessi.  

Miksi?

EU-taksonomia on yrityksille, sijoittajille ja rahoittajille tarkoitettu kestävän taloudellisen toiminnan luokittelutyökalu, jonka tiukka tekninen arviointikriteeristö perustuu tieteeseen. Se tarjoaa menetelmät, joiden avulla voidaan arvioida, kuinka suuri osa yritysten taloudellisista toiminnoista vaikuttaa merkittävästi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin.  

EU-taksonomia tarjoaa yhteiset määritelmät, joiden avulla yritykset ja sijoittajat voivat kommunikoida uskottavasti taloudellisten lukujensa avulla vihreästä ja kestävästä toiminnastaan ja suunnitelmistaan siirtyä vähähiiliseen talouteen. Yhteinen kieli kestävyysasioissa on tarpeen, jotta vertailu ja tavoitteiden asettaminen on helpompaa.   

Kyse ei ole pelkästään raportointivelvoitteesta, vaan EU-taksonomian ilmasto- ja ympäristötavoitteita voidaan integroida yrityksen kestävyysstrategiaan ja ESG-tavoitteisiin.

EU-taksonomia toimii perustana EU:n kestävän rahoituksen strategian monille toimenpiteille, kuten vihreille rahoitustuotteille, yritysten kestävän liiketoiminnan ja strategian sitouttamiselle ja olennaisten kestävyystietojen raportoinnille.   

EU-taksonomia – luokittelu ja raportointi 

Vuonna 2023 julkaistussa ‘EU Taxonomy Guide for CFO’s – How to avoid chaos’ – tietopaketissa käymme läpi mitä sinun tulee huomioda, jos vastuullasi on taloudellisen tiedon keruu ja KPIt.  

 Lue tietopaketti ja tiedät:  

  • Mikä on EU:n taksonomia-asetus  
  • 9 askelta EU-taksonomian mukaiseen raportointiin 
  • Raportoinnin digitalisaatio 

Lataa  ‘EU Taxonomy Guide for CFO’s – How to avoid chaos’– tietopaketti nyt.  

Ennakointi on tärkeää EU-taksonomian suhteen, liiketoimintaa koskevat vaatimukset on hyvä kartoittaa ajoissa. Tällä hetkellä Ecobio tarjoaa konsultoinnin palveluja ja Ecobio Managerin, CSRD ja EU-taksonomian raportointiin.  

Ecobio Manager on helppo ja kattava menetelmä, joka sisältää kaiken mitä tarvitset EU:n taksonomialuokituksen ja raportoinnin vaatimusten täyttämiseksi. Ecobio Manager luo monitahoisesta vaatimuspaketista yksinkertaisen ja sujuvan työprosessin tiimillesi. Konsulttiemme asiantuntija-apu on aina käytettävissä vaatimusten jäsentelyyn, tulkintaan ja prosessointiin.   

Ecobio Manager palvelussa on käytettävissä EU-taksonomian vaatimat  

  • ajantasaiset säädöskokoelmat 
  • vaatimustenmukaisuuden arviointi 
  • ympäristöriskinarviointi 
  • taksonomialuokitusjärjestelmä helppona työprosessina 
  • KPI-raportointi vuosittain 
  • yhteenveto, tulostus ja viestintäominaisuudet 

Tutustu Ecobio Managerin EU:n taksonomia työkaluun. 

Ota yhteyttä  

Keskustellaan lisää EU taksonomiasta! Lähetä meille viesti alta ja palaamme sinulle mahdollisimman pian.   

Katrine Hoset 
Johtava konsultti
+358 20 756 2306

Mari Sillanpää 
Konsultti
+358 20 756 6144 


    Lisää aiheesta!

    Blogit:

    The EU’s Taxonomy and KPIs

    EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä

    New in Sustainable Finance

    Julkaisut:

    EU-Taxonomy classification and reporting in 2023 – Eight steps to compliance whitepaper

    Webinaarit:

    EU Taxonomy classification and reporting in 2023  – The best practices

    Ecobio Webinar: EU Taxonomy classification and reporting in 2023 


    Teksti: Alkuperäinen teksti 18.6.2021, päivitetty 37.3.2024

    Kuva: Shutterstock

    Viisi askelta taksonomia-asetuksen noudattamiseen

    Viisi askelta taksonomia-asetuksen noudattamiseen

    LATAA MAKSUTON KATTAVA JA TIIVIS WHITEPAPERIMME OPPIAKSESI KOKOAMAMME VIISI ASKELTA TAKSONOMIA-ASETUKSEN NOUDATTAMISEEN TÄÄLTÄ!

    Euroopan vihreän kehityksen ohjelman avulla EU pyrkii parantamaan kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä, tekemään Euroopasta ilmastoneutraaliin vuoteen 2050 mennessä sekä suojelemaan, säästämään ja parantamaan EU:n luontopääomaa ja biologista monimuotoisuutta. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii nykyistä kestävämpää rahoitusjärjestelmää, kun EU pyrkii ohjaamaan yksityiset investoinnit ilmastoneutraalimpaan, ilmastokestävämpään, resurssitehokkaampaan ja oikeudenmukaisempaan talouteen. EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä on yksi EU:n komission välineistä Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa määriteltyjen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja EU:n ilmastoa ja kestävyyttä koskevien kansainvälisten sitoumusten toteuttamiseksi.

    Vastatakseen kestävämmän rahoitussektorin tarpeeseen EU julkaisi EU:n taksonomia-asetuksen 12. heinäkuuta 2020. EU:n taksonomia-asetusta ja EU:n kestävän rahoituksen strategiaa vahvistettiin julkaisemalla kestävän kehityksen rahoituspaketti 21. huhtikuuta 2021. Paketti sisälsi muun muassa EU:n taksonomian ilmastoa koskevan delegoidun asetuksen sekä ehdotuksen yritysvastuun raportointidirektiiviksi, jolla tarkistetaan taloudellisten tietojen raportointidirektiivi (Non-Financial Reporting Directive).

    EU:n taksonomia on vankka ja tieteeseen perustuva työkalu yrityksille ja sijoittajille. Se tarjoaa kriteerit, joiden avulla voidaan arvioida, mikä taloudellinen toiminta vaikuttaa merkittävästi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteisiin. Kriteerit tarjoavat myös yhteisen kielen, jonka avulla yritykset ja sijoittajat voivat kommunikoida uskottavasti vihreästä toiminnasta ja auttaa siirtymään vähähiiliseen talouteen.

    Saavuta ja ylläpidä EU:n taksonomia-asetuksen vaatimuksenmukaisuus

    Olemme julkaisseet kattavan ja tiiviin ilmaisen whitepaperin, joka auttaa yritystänne saavuttamaan ja ylläpitämään EU:n taksonomia-asetuksen velvoitteet jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa.

    Haluatko tietää, mitä EU:n taksonomia-asetus sisältää ja ketä se koskee? Oletko kiinnostunut tutustumaan asetuksen vaatimusten aikatauluun ja haluat tietää, mitkä vaatimukset koskevat juuri teidän yritystänne? Nämä ovat vain muutamia kysymyksistä, joihin vastaamme whitepaperissamme. Tämän lisäksi esitellemme viisi askelta vaatimusten noudattamiseen.

    Voit ladata whitepaperimme täältä!

    Ecobio auttaa täyttämään taksonomiavaatimukset

    Tarvitsetko asiantuntija-apua? Harkitsetko ohjelmistoratkaisuja? Taksonomiavaatimukseen perehtyneet Ecobion kestävän kehityksen asiantuntijat ja EHS-vaatimusten asiantuntija auttavat yritystänne täyttämään taksonomia-asetuksen vaatimukset. Ecobion kestävän rahoituksen palvelut auttavat teitä tunnistamaan kestävän taloudellisen toimintanne ja raportoimaan taksonomia-asetuksenmukaisuudesta. Lue lisää kestävän rahoituksen palveluistamme täältä!

    Ecobio Manager -lainsäädännön työkalun avulla yritykset voivat arvioida merkittävän haitan välttämisen vaatimusten (”do-no-significant-harm”) ja vähimmäistakeiden noudattamisen sekä seurata asiaankuuluvaa lainsäädännön kehittämistä. Lue lisää Ecobio Manager -palvelustamme täältä!

    Haluatko kuulla lisää? Olethan yhteydessä meihin:

    Katrine Hoset

    Account Manager, Senior Consultant

    katrine.hoset@ecobio.fi

    +358 (0)20 756 2306


    Teksti: Katrine Hoset & Emma Björkqvist

    Kuva: Shutterstock

    Kemikaalitoimijan 10 askelta tehokkaaseen kemikaalihallintaan – velvoitteista digitalisointiin

    kemikaaliopas

    LATAA MAKSUTON JA TIIVIS KEMIKAALIOPPAAMME TÄÄLTÄ!

    Kemikaaleja käytetään kaikilla elämänaloilla moninaisissa tuotteissa. Kemikaalien turvallinen käyttö ja käsittely onkin oleellisen tärkeää ihmisten terveyden sekä ympäristön suojelemiseksi. Useimmat yritykset käyttävät kemikaaleja toiminnassaan tai valmistavat niitä.

    Turvallisuuden varmistamiseksi kemikaalien valmistusta, toimittamista ja käyttöä säädellään yhteisellä lainsäädännöllä koko Euroopan talousalueella (ETA).

    Kemikaalilainsäädäntö koskee kaikenkokoisia yrityksiä ja asettaa yritykset vastuuseen markkinoille saattamiensa tai käyttämiensä aineiden turvallisesta käytöstä. Se vaatii jokaista toimijaa toimitusketjussa tiedottamaan kemikaalien turvallisesta käytöstä ja erityisesti huolta aiheuttavista aineista.

    Ecobion kemikaaliopas auttaa tehostamaan yritysten kemikaalihallintaa

    Kemikaalioppaamme esittelee kemikaalitoimijan 10 askelta tehokkaaseen kemikaalihallintaan – velvoitteista digitalistointiin. Kattavan ja tiiviin kemikaalioppaamme tarkoituksena on auttaa yritysten vastuuhenkilöitä tunnistamaan keskeisimmät kemikaalitoimijoita koskevat kemikaalivaatimukset ja ohjata jäsennellysti kemikaalivaatimusten täyttämiseen.

    Opas sisältää kuvaukset keskeisimmistä lakivelvoitteista sekä Suomessa ETA:n jäsenenä että kansallisesti. Opastamme myös kemikaalitoimijoita tehokkaaseen kemikaalihallintaan velvoitteiden tunnistamisesta digitalisointiin.

    Kemikaaliopas on Ecobion asiantuntijoitten laatima ja se on PDF-muodossa, joten sitä voi helposti lukea tietokoneella, puhelimella tai sen voi tarvittaessa tulostaa paperille.

    Voit ladata oppaan täältä!

    Ecobio Manager auttaa yrityksiä kemikaalihallinnassa digipalveluna

    Ecobio Manager -palvelu (SaaS) jakaa digitaalisesti kemikaaliluettelot, turvallisuusohjeet ja käyttöturvallisuus- tiedotteet käyttöpaikoille.

    Askarruttavatko kemikaalivaatimukset? Haluatko keskustella kemikaaliasiantuntijan kanssa? Ota yhteyttä meihin. Autamme taklaamaan kemikaalivelvoitteet!

    Malena Weurlander

    Malena Weurlander

    Key Account Manager

    malena.weurlander@ecobio.fi

    Puh.: 020 756 9459

    Kemikaaliasiantuntijamme ovat aina lähelläsi! Hoidamme kokemuksella ja asiantuntemuksella kemian, työhygienian, ympäristötieteen ja lainsäädännön syväosaamista vaativat tehtävät asiakkaan etu edellä, säästäen aikaasi ja varmistaen vaatimustenmukaisuuden.

    Lue lisää asiantuntijapalveluistamme täältä!

    Uudesta kirjastostamme löydät kaikki julkaisemamme whitepaperit, oppaat ja esitteet!

    Voit nyt löytää kaikki julkaisemamme whitepaperit, oppaat ja esitteet uudesta kirjastostamme kotisivuillamme! Löydät kirjastomme täältä!

    Rekry: Haemme kemian osaajaa käyttöturvallisuustiedotteiden parissa työskentelyyn

    HAEMME KEMIAN OSAAJAA KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTTEIDEN PARISSA TYÖSKENTELYYN

    Haluatko työskennellä kestävän kehityksen asiantuntijatiimissä?

    Haemme kemian osaajaa avustamaan ja kasvamaan asiantuntijaksi monipuoliseen konsulttitiimiimme. Pääasiallisena tehtävänäsi on käyttöturvallisuustiedotteiden laadinta ja päivittäminen erilaisissa asiakastoimeksiannoissa sekä Ecobio Manager -pilvipalvelussa. Asiakkaitamme ovat niin maailman suurimmat yritykset kuin pienemmätkin organisaatiot Pohjoismaissa. Työ soveltuu hyvin kemian opintojen loppuvaiheessa olevalle yliopisto-opiskelijalle, vastavalmistuneelle tai jo hieman työkokemusta aihepiiristä omaavalle laboratorioanalyytikkolle.

    Lue lisää rekrytoinnista täältä ja hae mukaan tiimiimme!


    Kuva: Shutterstock

    Ecobion tiimi ja markkina-alue kasvavat

    Ecobion tiimi ja markkina-alue kasvavat! Ecobio Manager laajenee Tanskaan vuonna 2021! Monien asiakaspyyntöjen jälkeen uusi tanskalainen versio Ecobio Managerista on asiakkaiden saatavilla ennen kesää 2021. Ecobio Manager on nyt saatavilla Suomessa ja kaikissa kolmessa Skandinavian maassa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tämä tekee Ecobio Managerista täydellisen EHS-ratkaisun yrityksille, jotka toimivat Pohjoismaiden markkinoilla. Mikkel Stein Knudsen liittyy Ecobio Manageriin Tanskan tilinpäällikkönä ja Ecobio konsulttina.

    Voimme ylpeänä ilmoittaa, että myös konsultointitiimimme on saanut tuplavahvistuksen! Mari Eskola sekä Jusa Ansio vahvistavat Ecobion konsultointitiimiä yhteisin voimin!

    Mikkel Stein Knudsen, Account Manager Tanska, Ecobio Manager

    Mikkel Stein Knudsen aloitti maaliskuussa Ecobiolla Tanskan Account Managerina. Mikkel on toiminut vanhempana neuvonantajana sekä ilmasto- että energia asiantuntijana Tanskan maatalous- ja elintarvikeneuvostossa. Hän on toiminut tanskalaisten energiayritysten verkoston sihteerinä, osallistunut valtion sääntelykysymyksiä käsitteleviin asiantuntijaryhmiin ja ollut EU:n Horizon 2020 -hankkeen energiatehokkuuden kansallinen koordinaattori. Suomessa Mikkel työskentelee tulevaisuuden tutkijana Turun yliopistossa, keskittyen kestävyyteen, teknologian ennakointiin ja suomalaisen teollisuuden tulevaisuuteen.

    Näin Mikkel kuvailee itseään ja odotuksiaan:

    “I have a Danish background, but I now live in Finland for family reasons. Before moving here, I worked extensively with advising Danish businesses on sustainability and regulatory affairs. I’m very happy to continue this role with Ecobio.

    Expanding Ecobio Manager with the Danish offers added value to existing Ecobio-customers and makes Ecobio a truly Nordic company. I hope I can help also to alert new customers to the services and products, Ecobio offers.

    Both as an advisor and as a researcher my career has circled around making businesses more sustainable and more competitive at the same time. Digital tools are very important on this journey. With the company focus and the company culture, I believe I have found the right place for me at Ecobio.”

    Mari Eskola, Senior Consultant

    Mari Eskola aloitti helmikuussa Ecobiolla vanhempana konsulttina. Mari tulee toimimaan kemikaaliasiantuntijana Ecobion kemikaalitiimissä; myös elintarvikeketjussa esiintyviin kemiallisiin aineisiin liittyen. Hänen työtehtäviinsä kuuluu EU:n ja kansallisten kemikaali- ja elintarvikelakien velvoitteisiin liittyvät asiat.

    Näin Mari kuvailee itseään ja odotuksiaan:

    “Olen jo varttuneempi elintarvikekemisti ja elintarviketieteiden tohtori Helsingin Yliopistosta. Yli 20 vuotta olen tehnyt töitä lähinnä kemiallisen elintarviketurvallisuuden kanssa pääasiassa Suomen rajojen ulkopuolella eri EU-, asiantuntija- ja tutkimustehtävissä. Erityisesti elintarvikkeiden ja rehujen tieteellinen kemiallinen riskinarviointi tuli tutuksi kymmenen vuoden aikana Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA palveluksessa. Elintarvikelainsäädännön koukerot ovat tuttuja tehtävistäni niin Euroopan Komissiosta ja EFSAsta kuin viranomaistoimistanikin. Myös työtehtävistä elintarviketeollisuudessa ja Euroopan Kemikaalivirastossa olen saanut pientä makua. Toivon Ecobiolla pystyväni vahvistamaan yrityksen elintarvike- ja kemikaaliasiantuntemusta. Elintarviketeollisuudesta Ecobiolle tulleena olen innostunut Ecobio Managerin hyödyntämisestä elintarvikealalla. Kaiken kaikkiaan koen, että kemikaalien esiintyminen muuallakin kuin ruossa tuovat elintarviketieteilijälle näin uusia kiinnostavia haasteita.”

    Jusa Ansio, Consultant & EHS-specialist

    Jusa Ansio aloitti 12.4 Ecobiolla konsulttina sekä EHS-asiantuntijana. Jusa työskentelee Ecobiolla kestävän kehityksen asiantuntijatiimissä teollisuusasiakkaiden toimeksiantojen parissa, sekä Ecobio Manager -palvelun EHS-asiantuntijana. Hän on koulutukseltaan ympäristöbiotekniikan diplomi-insinööri Tampereen teknillisestä yliopistosta (nyk. Tampereen yliopisto). DI-vaiheen opinnoissa Jusalla oli laajat aineopinnot turvallisuustekniikasta ja ympäristöjohtamisesta. Lisäksi Jusa on myös valmistunut farmaseutiksi Helsingin yliopistosta. Ennen Ecobiolle siirtymistä Jusalla on kokemusta reilu viisi vuotta (lääke- ja elintarvike) teollisuudessa EHS-asiantuntijarooleissa keskisuuressa sekä suuryrityksessä.

    Näin Jusa kuvailee itseään ja odotuksiaan:

    ”Ensimmäisestä päivästä lähtien perehtyminen uuteen on tapahtunut järjestelmällisesti ja vauhtiin on päästy hyvällä fiiliksellä – Mukavat, kokeneet ja asiantuntevat kollegat mahdollistavat erinomaisen tuen omaan kehittymiseen. Odotan pääseväni auttamaan yrityksiä toimimaan entistä kestävämmin ja vastuullisemmin, hyödyntämään aiempaa kokemustani teollisuudesta ja tuomaan vahvistusta Ecobion työterveys- ja työturvallisuuspuolelle.”

    Lämpimästi tervetuloa mukaan tiimiimme Mikkel, Mari ja Jusa!

    Haluaisitko mukaan tiimiimme? Katso avoimet työpaikkamme ja ota meihin yhteyttä!

    UN Global Compact ja kestävän kehityksen tavoitteet

    Global Compact

    LATAA MAKSUTON KATTAVA JA TIIVIS UN GLOBAL COMPACT & KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEET – ESITTEEMME TÄÄLTÄ!

    Global Compact on YK:n aloite, jossa yritykset sitoutuvat toimimaan kymmenen periaatteen mukaan ihmisoikeuksiin, työelämän standardeihin, ympäristöön ja korruption kitkemiseen liittyen. Aloite käynnistettiin vuonna 2001, minkä jälkeen siihen on liittynyt yli 12 700 yritystä ja 3 000 muuta organisaatiota yhteensä 160 eri maasta. Global Compactissa mukana olevilla yrityksillä on velvollisuus raportoida YK:lle vuosittain vastuullisuusperiaatteiden noudattamisesta.

    YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030 tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Ohjelman kantava periaate on, että ketään ei jätetä kehityksessä jälkeen. Tarkoituksena on kääntää globaali kehitys uralle, jossa ihmisten hyvinvointi ja ihmisoikeudet, taloudellinen vauraus ja yhteiskuntien vakaus turvataan ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Lisäksi poistetaan maailmasta äärimmäinen köyhyys kaikissa muodoissaan. Kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiseen tarvitaankin niin valtioita, päättäjiä kuin kansalaisiakin.

    Ecobion esite tarjoaa digitaalisen ratkaisun yrityksille

    Kattava ja tiivis ilmainen esitteemme auttaa yritystäsi hallitsemaan sitoutumistasi Global Compact -ohjelmaan ja siihen liittyviä lakivaatimuksia koko organisaatiossasi. Etsitkö ammattimaista ja suoraviivaista työkalua tavoitteidesi saavuttamiseksi yhdessä tiimisi kanssa? Meillä on digitaalinen ratkaisu sinulle.

    Esite on suunnattu UN Global Compactin mukana oleville yrityksille ja yrityksille, jotka ovat sitoutuneita kestävän kehityksen tavoitteisiin. Esite on Ecobion asiantuntijoitten laatima ja se on PDF-muodossa, jotta voit helposti lukea sen tietokoneellasi, puhelimellasi ja jopa tulostaa sen tarvittaessa!

    Esitteemme on englanniksi.

    Voit ladata esitteemme täältä!

    Ecobio Manager auttaa organisaatioita saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteet

    Oletko kiinnostunut jatkokeskusteluista ja Ecobio Managerin demoesittelystä? Asiantuntijamme auttavat teitä mielellään!

    Keskustelemme mielellämme lisää! Ota yhteyttä:

    Malena Weurlander

    Malena Weurlander – Key Account Manager

    malena.weurlander@ecobio.fi

    +358 (0)20 756 9459

     

     

    Löydät kaikki julkaisemamme whitepaperit, oppaat ja esitteet uudesta kirjastostamme kotisivuillamme! Löydät kirjastomme täältä!


    Lähteet:

    https://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/global_compact_1.pdf

    https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/kestava-kehitys/kestavan-kehityksen-tavoitteet

    Webinaari 6.5: Kemikaalihallinnan digitaalinen tulevaisuus

    Tervetuloa mukaan kemikaalihallinnan webinaariimme 6.5!

    Kemikaaliasiantuntijamme Evelina Bäck käy webinaarissamme tiivistetysti läpi yritysten kemikaaliriskit ja niiden hallinnan tarpeet työpaikalla. Hän esittelee yleisimpiä haasteita ja digitaalisia ratkaisuja kemikaalilakien täyttämiselle, kemikaalien käytön hallinnalle ja kemiallisen altistumisen riskinarvioinnille. Webinaarissa käsitellään myös kemikaalivaatimusten tulevaisuuden näkymiä ja uusia digitaalisia ratkaisuja kuten aineseuranta (esim. SHVC-aineiden seuranta) ja korvaaminen elinkaariketjussa, integraatiot viranomaisjärjestelmiin, laajeneva automatisointi sekä tietoturvallisuus kemikaalinhallinnassa.

    Haluatko varmistaa kemikaalihallinnan lainmukaisuuden ja tutustua digitaalisiin tulevaisuuden keinoihin tehostaa kemikaalihallintaa? Tervetuloa tilaisuutemme kuulemaan lisää!

    Asiantuntijamme Evelina Bäck vastaa webinaarissa seuraaviin kysymyksiin:

      1. Miten yritykset voivat seurata kemikaalilakeja?
      2. Mitkä ovat kemikaalihallinnan olennaisimmat ominaisuudet?
      3. Miten tehdä kemikaalien vaarojen ja altistumisskenaarioiden arviointi?
      4. Millaisia ovat kemikaalihallinnan tulevaisuuden haasteet ja niiden uudet digitaaliset ratkaisut?

    Tilaisuuden aikana on mahdollista esittää kysymyksiä chatissa asiantuntijoillemme. Webinaari on suunnattu kemikaaleja käsitteleville, maahantuoville tai myyville yrityksille, jotka haluavat näkemystä kemikaalinhallinnan automatisointiin digitalisoinnin avulla.

    Maksuton suomenkielinen webinaari järjestetään torstaina 6.5.2021 kello 9.00–9.30.

    Voit ilmoittautua mukaan täältä!

    Tervetuloa mukaan!

    Är du intresserad av ämnet men skulle vilja höra webinariet på svenska? Ingen fara, vi håller webinariet även på svenska! Läs mer och anmäl dig med här!

    Er du interessert i emnet, men vil gjerne høre webinaret på norsk? Ingen fare, vi holder også webinar på norsk! Les mer og registrer deg her!

    Käy myös katsomassa ladattavat webinaarimme nyt kotisivuiltamme!

    Nyt voit katsoa tallennetut webinaarimme juuri silloin kun sinulle parhaiten sopii! Webinaarikirjastosta löydät sekä tulevat että tallennetut webinaarimme helposti!

    Löydät webinaarikirjaston täältä.

    ECHA ehdottaa kahdeksaa uutta ainetta SVHC-aineiden listalle

    kemikaalit ja aineet SVHC

    Aineet, joilla saattaa olla vakavia ja usein peruuttamattomia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön, voidaan määrittää erityistä huolta aiheuttaviksi aineiksi (SVHC-aineiksi). Euroopan kemikaalivirasto ECHA ehdottaa kahdeksan aineen tunnistamista SVHC-aineiksi. SVHC-tunnistus tarkoittaisi niiden lisäämistä REACH-asetuksen (EY) 1907/2006 luvanvaraisten aineiden kandidaattilistalle. SVHC-aineita on kandidaattilistalla tällä hetkellä 211.

    Ehdotetut kahdeksan ainetta ja esimerkkejä niiden käytöstä:

    Lisätietoja aineista löytyy ECHAn verkkosivuilta, jonka kautta on mahdollista kommentoida ehdotuksia 23.4.2021 saakka. Kommentteja voi esittää ehdotettujen SVHC-aineiden ominaisuuksista, käytöistä ja vaihtoehdoista. Riippuen saaduista kommenteista, aineen määrittämisestä SVHC-aineeksi päättää jäsenvaltioiden komitea. Jos jäsenvaltioiden komitea ei pääse yksimielisyyteen, asia siirtyy Euroopan komissiolle päätettäväksi. Aine sisällytetään suoraan kandidaattilistaan, mikäli SVHC-aineeksi tunnistamista kyseenalaistavia huomautuksia ei saada.

    SVHC-aineita koskevat velvoitteet

    Yrityksille aiheutuu velvoitteita, jos kandidaattilistalla olevaa SVHC-ainetta käytetään sellaisenaan, seoksessa tai esineessä yli 0,1 % pitoisuudessa. Velvoitteita ovat:

    • käyttöturvallisuustiedotteen toimittaminen SVHC-aineista tai niitä sisältävistä seoksista
    • ilmoittaminen Euroopan kemikaalivirastolle esineen sisältämistä SVHC-aineista
    • tiedottaminen asiakkaalle esineen sisältämistä SVHC-aineista turvallisen käytön mahdollistamiseksi
    • tietojen toimittaminen ECHAn SCIP-tietokantaan SVHC-aineita sisältävistä esineistä

    Yritysten, jotka tuovat, tuottavat, myyvät tai käyttävät näitä aineita tai niitä sisältäviä seoksia tai esineitä (komponentteja, materiaaleja), tulisi seurata SVHC-ehdokasluetteloon säännöllisesti lisättäviä aineita. Samalla on suositeltavaa etsiä kandidaattilistan aineille korvaavia aineita. Kandidaattilistan aineet ovat ehdokkaina luvanvaraisten aineiden luetteloon. Kun aineet on lisätty luvanvaraisten aineiden luetteloon, teollisuuden on joko lopetettava käyttö tai haettava lupaa aineen käytön jatkamiseen luettelossa mainitun lopetuspäivän jälkeen.

    Tarvitsetteko apua kemikaalien hallinnassa?

    Ecobion REACH-vaatimuksia tuntevat kemistit ja tuotetietoihin perehtyneet asiantuntijat auttavat yritystäsi ainerajoituksiin liittyvissä selvityksissä sekä SCIP-vaatimusten täyttämisessä. Voit ladata maksuttoman kattavan ja tiivistetyn SCIP-whitepaperimme tästä.

    Ecobio Manager -palvelumme helpottaa kemikaalien hallintaa ja antaa pysyvän avun toimittajatiedon hallintaan ja esineiden sisältämien aineiden hallitsemiseen toimitusketjussa. Ohjelmistomme tunnistaa ajantasaisten ainerajoituslistojen perusteella aineet, joihin liittyy kemikaalilainsäädännön velvoitteita.

    Ota yhteyttä!

    Yhteystiedot: info@ecobio.fi


    Teksti: Mikael Hirn

    Kuva: Shutterstock

    Lähteet:

    ECHA Weekly – 10 Maaliskuuta 2021

    TUKES: Erityistä huolta aiheuttavat aineet (SVHC)