Viimeisimmät uutiset

YVA-lainsäädäntö uudistui 16.5.2017

Uusi laki (252/2017) ja asetus (277/2017) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA-laki ja YVA-asetus) astuivat voimaan 16.5.2017. Säädösten rakennetta muutettiin YVA-direktiivin (2014/52/EU) mukaiseksi ja lakiin tehtiin useita merkittäviä muutoksia.

YVA-ohjelman kuulemisaikaa lyhennettiin 30 päivään ja YVA-selostuksen kuulemisaika on uuden lain mukaan 30-60 päivää riippuen yhteysviranomaisen päätöksestä. Uuden lain myötä yhteysviranomainen antaa YVA-selostuksesta selostuslausunnon sijasta perustellun päätelmän, jossa viranomainen voi ottaa vapaammin kantaa hankkeeseen.

Uuden lainsäädännön myötä YVA-menettelyssä huomioidaan paremmin merkittävät vaikutukset sekä lieventämistoimet. Tämä liittyy YVA-tarveharkintaan, jossa voidaan tästedes huomioida myös lieventämistoimet, joilla estetään ympäristövaikutuksia. Lisäksi vaikutusten arviointi kohdennetaan todennäköisesti merkittäviin ympäristövaikutuksiin. Lakiin lisättiin myös pienempiä muutoksia, kuten maininta ennakkoneuvottelusta sekä tekijän ja viranomaisen pätevyysvaatimuksista.

Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä liitetään lupahakemukseen, mikäli se on ajan tasalla. Lupaviranomainen arvioi ajantasaisuuden ja voi mahdollisesti pyytää toimijaa täydentämään arviointia, mikäli ympäristön tai toiminnan tiedot ovat muuttuneet.

YVA-menettely hoidetaan vanhan lain mukaisesti, mikäli YVA-ohjelma on kuulutettu ennen 16.5.2017. Muussa tapauksessa sovelletaan uutta lainsäädäntöä. Ympäristövaikutusten arviointia vaativien hankkeiden luetteloa ei muutettu, mutta sen muutostarpeet selvitetään kuluvan vuoden aikana ja mahdolliset muutokset toteutetaan vuonna 2018. Hankeluettelo siirrettiin YVA-lain liitteeksi (aikaisemmin asetuksen liitteenä).

Lisätietoa uudistuksesta on saatavilla mm. Ympäristöministeriön sivuilta: Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskevien säädösten uudistaminen

Ecobion asiantuntijat auttavat mielellään ympäristölainsäädännön kysymyksissä. Kysy neuvoa tai pyydä lisätietoa meiltä, info@ecobio.fi tai puh. 020 756 9450.

Ecobio Manager – Säädösseuranta ja Kemikaalihallinta

Tilaa uutiskirje

Ota yhteyttä

Sovi keskustelusta, pyydä tarjous tai koetunnukset Säädösseurantaan. (info@ecobio.fi)
Säädösseuranta – Kemikaalihallinta