Ecobio on luonut uutta edelläkäyvien asiakkaidensa kanssa jo kolmella vuosikymmenellä. Sen merkittävimmät saavutukset voidaan kirjata asiakkaiden menestymisen kautta. Myös ympäristökonsultoinnin historian voi lukea Ecobion toimeksiannoista. Ecobio on palkittu kahdesti innovatiivisuudestaan.

2000-luku: elinkaariarviointi, ympäristövaikutusten arviointi, työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmät

Viimeisin suuri haasteemme on ollut Aker Yardsin Turun, Rauman ja Helsingin telakoiden ympäristö-, työterveys-, ja työturvallisuusjärjestelmän kehittäminen sertifiointivalmiuteen. Hankkeessa vietiin läpi laaja kehitystyö, joka vaikuttaa noin 15 000 ihmisen työoloihin. Ecobio vastaisi projektin suunnittelusta, koulutuksesta ja kehitysvalmennuksista.

Vuosituhannen vaihteessa laskimme Metso Paperille paperikoneen koko elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset kehdosta hautaan. Syntyi ympäristövaikutuksia arvioiva monipuolinen mallinnus, joka on yksi suurimpia Suomessa tehtyjä.

Samoihin aikoihin Ecobio kehitti tuotteille ympäristöselosteen, jossa kuvataan tuotteen ympäristövaikutuksista.

Viime vuosina Ecobio on myös auttanut useiden suurten satamahankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA).

1990-luku: ympäristöraportit ja ympäristöjärjestelmät

Rautaruukin Raahen terästehtaalle toteutimme ympäristöjärjestelmän ISO 14001 kehityshankkeen. Vuonna 1996 Raahen tehdas sai ympäristöjärjestelmäsertifikaatin toisena terästehtaana maailmassa ja yhdestä suurimmista teollisista toimipaikoista Suomessa.

Teimme jo 1990-luvun alussa Nesteelle ympäristöraportin, jollainen yleistyi vasta vuosikymmenen puolivälissä.

1980-luku: jätehuolto

Ensimmäisiä innovaatioitamme oli kiinteistökohtainen jätehuollon suunnittelu jo 1980 -luvun lopulla. Asiakkainamme olivat suuret vakuutusyhtiöt.

Tulosta